maanantai 19. elokuuta 2013

Pienen pojan ristiäiskakut

Viime viikonlopuksi tein pienen pojan ristiäisiin kaksi kpl täytekakkuja suklaiden lisäksi. Toivomuksena oli neliönmuotoinen kakku, kulmissa gerbera/päivänkakkaratyypisiä kukkia runsahkosti. Vauvan aioin ensin tehdä isomalle kukkavuoteelle, mutta sitten päädyin tekemään vauvan kukan päälle, näin se sulautui mielestäni huomaamattomammin kukkien sekaan ja mahtui paremmin muutenkin.

Molemmat kakut olivat 8munan kakkuja, 25x25cm neliön mallisia. Täytteenä kakuissa oli valkosuklaamousse ja mansikka-jugurttirahkavaahto. Alla ohjeet joilla tein, molemmista tui siis yhteen väliin molempiin kakkuihin (eli voisi tehdä yhden kakun tällä ja riittäisi molempiin väleihin silloin)

Valkosuklaamousse (ohje kirjasta Kakkuhelmen juhlakakut):
300g maustamatonta tuorejuustoa
2-3dl sokeria
1-2tl vaniljasokeria
3 kananmunaa
390g (3 levyä Pandaa) valkosuklaata
4dl kermaa
8 liivatelehteä
tilkka vettä

Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmeämään. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita tuorejuusto, sokerit ja keltuaiset tasaiseki. Lisää sulatettu valkosuklaa. Purista vesi liivatelehdistä, liuota tilkkaan kuumaa/kiehuvaa vettä. Lisää liivateseos juustoseokseen koko ajan hyvin sekoittaen. Lisää varovasti sekoittaen kermavaahto ja lopuksi valkuaisvaahto. Täytä kakku ja anna hyytyä vähintään 5 tuntia, mieluiten yön yli.

Mansikka-jugurttirahkavaahto
n. 1kg mansikoita
100g tuorejuustoa
1prk jugurttirahkaa
2,5dl sokeria
2tl vaniljasokeria
3dl Flora kuohua
12 liivatelehteä
tilkka vettä

Liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Hienonna mansikat monitoimikoneessa tms. Vaahdota kerma. Sekoita tuorejuusto, rahkajugurtti ja sokerit keskenään. Lisää sekaan mansikat. Liuota liivatelehdet kiehuvaan vesitilkkaan ja lisää koko ajan sekoittaen mansikkaseokseen. Sekoita lopuksi joukkoon kermavaahto nuolijan tms avulla varovasti. Täytä kakku ja anna hyytyä vähintään 5 tuntia.


Paljon onnea pienelle miehelle hienosta nimestä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti