maanantai 23. syyskuuta 2013

Pizzakierteet

Päätin tehdä syntymäpäivien yhdeksi suolaiseksi tarjottavaksi pizzakierteitä, joita Ulla teki ohjelmassa salibandyjoukkueen pojille. Ohje on ollut aika kysytty, ja täytyy sanoa että ei suotta. Yksinkertainen, helppo ja todella maistuva resepti, siinä varmaan suosion syitä. 

Pizzakierteet, noin 20kpl
250g voita
250g maitorahkaa
4dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
Sekoita pehmeä voi ja maitorahka sekaisin. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi. Laita jääkaappiin noin puoleksi tunniksi. 

1 prk/40g (huom! purkin paino 70g) tomaattipyrettä
200g Cuisine sipulisekoitus
300g kinkkusuikaleita
1 pieni sipuli
2tl pizzamaustetta
2dl emmentalraastetta
Sekoita tomaattipyre ja Cuisine sekaisin. Kauli taikinasta suorakaiteen mallinen levy ja levitä tomaattipyresekoitus päälle. Ripottele sen päälle kinkkusuikaleet, hienonnettu sipuli, pizzamauste ja juustoraaste. Kääri levy rullalle ja leikkaa siitä noin 2cm levyisiä palasia. Aseta palat leivos/muffinssivuokiin leikkauspinta ylöspäin. Voitele halutessasi kananmunalla. Paista uunissa 225 asteessa (keskitaso) noin 15-20 minuuttia tai kiertoilmauunissa 200 asteessa noin 15 minuuttia. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti