keskiviikko 4. elokuuta 2010

Kukkia ja mehiläisiä :)


Sain tilaisuuden käyttää mehiläistransferin kaapista pyörimästä, kun saimme harvinaisia vieraita tänä aamuna. Samalla halusin koittaa erilaista tapaa täyttää kakku. Vaihekuvista voi päätellä kuinka saadaan täytevälit menemään pystysuunnassa kakun sisällä. Helppo, nopea ja vaihtelua tuova tekniikka.

Pohjan tein 3 munan tumman kääretorttupohjan :

3 munaa
1,5dl sokeria
0,5dl vehnäjauhoja
0,5dl perunajauhoja
2-3rkl kaakaojauhetta
1tl leivinjauhetta

200 astetta, n. 10min.

Otan heti ulos kääretorttupohjan kun se vaan on ottanu väriä (tietty hyvä tarkistaa kypsyys). Mitä kauemmin ohut pohja on uunissa, sitä isompi riski että pohja kuivuu liikaa. Hieman jäähtynyt pohja leikataan kolmeen yhtä leveään osaan ja täytteet levitettään päälle.

Täytteenä 1prk Flora vispiä+0,25dl fariinisokeria+ n. 1l mansikoita viipaloituna. Kostutin pohjaa kevyesti maidolla, mutta sen voi myös jättää kostuttamatta, tästä tulee pehmeä pohja.

Ensimmäinen suikale rullataan ja nostetaan pystyyn. Toiset kaksi suikaletta kääritään rullan ympärille.

Päällystin kakun ensin kermavaahdolla, sitten päälle kuviokaulimella viimeistelty marsipaanilevy, kukkien keskelle tupsutin keltaista tomuväriä. Laidalla siis valkosuklaakuvio. Kakku oli sen mallinen, että piti "rypyttää" suklaareunaa vähän. Kakku kaipasi mielestäni vielä jotain pientä, ja Aatu oli onnellinen päästessään laittamaan kolme kiireellä sutaistua pikku-pörriäistä kukkien päälle.


Tällä tyylillä voi käyttää muitaki täytteitä, ehkä joku mousse, hyydykejauhetäyte tms. toimis varsinki hyvin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti